torstai 7. helmikuuta 2013

Tyynyjä

Muistojen tyyny:

Päätin tehdä tyynyliinan, johon laittaisin kuvia. Se oli kiva työ, koska siihen sai laittaa kuvia ja kankaankin sai värjätä itse sellaiseksi kun halusi. Värjäsin kankaan ja siitä tuli tosi kivan värinen, mutta kuvien valitseminen oli hankalaa ja kuvien tulostuksessa kuvansiirtopaperille oli ongelmia, mutta kyllä sekin vielä onnistui!:) Aloitin työn teon mittaamalla tyynyni koon ja leikkaamalla mittojen mukaan kankaan, jonka sitten värjäsin. Kun vihdoin olin saanut kuvat kuvansiirtopaperille silitin ne valkoiselle kankaalle. Kun kuvat olivat valkoisella kankaalla, leikkasin kuvat sopivan kokoisiksi ja siirsin värjättyyn kankaaseen liimakankaan avulla. Kehystin kuvat siksakompeleella. Lopuksi leikkasin kankaan yhteen tyynyliinaksi.

-Emilia 9C




Tein tyynynpäällisen. Tein sen uuteen huoneeseeni. Värit valitsin huoneeni mukaan, joten käytin lilahtavaa väriä työssäni. Tyynynpäälisen tekeminen oli kivaa.

Laskokset tyynynpäällisessä olivat kaikkein haastavimmat ja veivät eniten aikaa.

Muuten tekeminen meni hyvin. Olin tyytyväinen lopputulokseen ja tyyny sopi loitavasti uuteen

huoneeseeni. Voisin tehdä samanlaisen tyynynpäällisen uudestaankin.

T:Alisa 9E

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Seinävaate


Tein sisustustyökseni seinävaatteen johon lisäsin kuvia ystävistäni. Ensin maalasin kangasväreillä sateenkaaren ja arkun markiisikankaaseen. Maalauksen jälkeen ompelin eri värisillä suorilla ompelilla sateenkaareen suoria viivoja tuomaan hieman kontrastia työhön. Sen siirsin kuvat kankaalle ja ompelin ne kiiinni työhön. Lopuksi vielä ylä ja alareunaan tehtiiin kuja keppejä varten. T:Amanda

perjantai 1. helmikuuta 2013

Virkattu matto


Tein sinisen virkatun maton. Idea matosta lähti siitä, kun äitini sanoi tarvitsevansa uuden maton vessaan. Sinisen valitsin sen takia, että se sopii vessan väreihin.
Aluksi työ ei ihan onnistunut, kun mattoon tuli välillä "aaltomaista" reunaa, vaikka sen pitäisi olla tasaista.

Purin työtäni varmaan 11 kertaa ja aloitin jälleen alusta.... Ja olin melkein jo luovuttamassa maton tekemisen ja ajattelin tehdä jotain muuta, kun open selitettyä tarkemmin, työstä tuli sellainen kuin pitikin! Silloin tuli sellainen "voittajafiilis"- olo, kun virkkaus alkoi menemään todella hyvin. Ja olen nyt tyytyväinen lopputulokseen.

Ikinä ei kannata luovuttaa, niin työstä tulee sellainen kuin sen kuuluisikin olla ja itselle tulee hyvä mieli, kun näkee itsetehdyn työn valmiina! :)

Pinja T. 9F